tiistai 4. syyskuuta 2012

Avautumista.

~ This only in Finnish, sorry~


Mistähän sitä aloittaisi. Ajattelin avautua tästä painonpudotusprosessistani.

Olen aika maanraossa mielialani kanssa, ihan vain oman itseni vuoksi. Aloitin vihdoin elämänmuutoksen, olen inspiroitunut ameriiikan Suuresta Pudottajasta joka telkkarissa pyörii. Aina kun katson ohjelmaa, saan ajatuksen 'jos NOIN iso ihminen pystyy pudottamaan painonsa niin miksen minäkin'. Silti se salille, spinninkiin, uimaan tai muuhun vastaavaan lähtö on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Mietin aina töissä tai koulussa ollessa, että kun täältä pääsen niin lähden sinne ! Ihan varmasti. Kun tulen kotiin ja alan vaihtamaan vaatteita, ellei ole varattua tuntia, ihan varmasti jään kotiin. Ja sitten vituttaa. Olen onneksi päättänyt, että jos en liiku niin en myöskään syö - tai siis syön mutta panostan ruuan terveellisyyteen. Huoh. Arvatkaapa onko tämäkään pitänyt? Olen nyt kolme päivää ollut lomalla ja siis.. en ole aikoihin mässyttänyt yhtä paljon karkkia ja pitsaa kuin nyt. Ihan oksettaa koko ajatus ja siltikään en saa itseäni liikkeelle. Ahdistun - joten syön lisää, ei minkäänlaista logiikkaa koko touhussa. Tiedän, että liikunnasta tulee hyvä olo ja se on ainoastaan hyväksi miulle mutta perkele. Se kynnys on kerrostalon korkuinen kun pitäisi yksin lähteä sinne kuntosalille.
Ja siis, mie olen rakastunut nyt spinninkiin. Siitä tulee mielettömän hyvä olo kun on saanut kunnolla purkaa päivän vitutuksia tms. pyörän selässä. Siltikin se lähtö. Pitäisi kai vain päästä alkuun.. kynnys liikkua madaltuisi joskus.. toivottavasti?
Olen saanut muutaman kuukauden aikana pudotettua jälleen 3kg, vuoden alusta vyötäröltä on lähtenyt 10cm (kilomäärää en tiedä kun ei ole ollut vaakaa).
Vauhti on sinänsä aika kiva. 3kg n. 3 kuukauden aikana on ymmärtääkseni ihan soppeli tahti jos haluaa painonpudotuksesta pysyvän. Miulla on kokemusta nopeasta laihtumisesta (yläasteella pudotin painoani muutamassa kuukaudessa kymmeniä kiloja.. kaikki tuli takaisin korkojen kera. Laihtuminen ei ollut silloin tosin terveellistä millään tapaa, vaan meni syömishäiriön puolelle).
Kesän aikana positiivinen asia on ollut ruumiillinen työ. Olen ollut siivoushommissa ja se on oikeasti todella raskasta ! Olen monena kesänä todennut sen. Mikäli palkka olisi parempi niin voisin kyllä rehellisesti sanoen tehdä sitä ihan vakituisena työnä. Personal trainerini totesi, että hän rinnastaa siivoustyön kunnon kuntosalitreeniin, ja se ihan oikeasti pitää paikkansa. Mietin nyt, kun en heilu, juokse ja rehki sitä 7,5h työpäivää, miun on oikeasti pakko panostaa vapaa-ajan liikuntaan kun aloitan koulun. Tässäkin kiva juttu on, että alan uudella paikkakunnalla (muutan Iisalmeen) kulkemaan kävellen kouluun, se on yhteensä n.6km per päivä. Mutta se ei riitä. Mikäli rahani riittävät, otan ehdottomasti kuntosalikortin. Kun ei ole kylmä, lunta ja jäätä, lenkkeily on mukavaa. Mutta sairauteni vuoksi en kestä kylmää järin paljoa, tämäkin vaikeuttaa asioita.
Juuri nyt tuntuu siltä, että olen maailman surkein ja laiskin ihminen ikinä. Tulevaisuus ahdistaa. Toivottavasti tulevat kämppikseni ovat liikunnallista sorttia ja voisivat kanssani lähteä kävelylle. Yksin kun se on niin vaikeaa.
Nyt joku koko elämänsä liikkunut tai aina laihana elänyt siellä toteaa että ' vitun läski, ota itteäs niskasta kii, ei se oo vaikeaa. Oot vaan laiskapaska ja blaablaa'
Kyllä se on vaikeaa. En ole saanut liikunnallista kasvatusta, koulussa miuta kiusattiin, olin se muita pyöreämpi lapsi jolle jäi traumat koulun liikuntatunneista. Mie olin se joka pyydettiin viimeisenä mukaan liikuntatunnilla joukkueeseen. Yläasteellakin kun olin alle normaalipainoinen, olin lihava ja ruma muiden mielestä koska en pukeutunut muotivaatteisiin. Lapsena olin paljon yksin, eli söin paljon mikroruokaa ja muuta sellaista, kavereita ei hirveästi ollut ja he olivat kutakuinkin samassa tilanteessa. Ei ole helppoa pyöräyttää koko elämää uusiksi nyt aikuisiällä kun ei ole koskaan saanut ohjeita tai vinkkejä terveelliseen elämään. Tai mikäli on, olen inhonnut koko liikunta-sanaa niin paljon että olen unohtanut kaiken. Tiedän tottakai, että elämänmuutos on mahdollista. Se, että miulla on nuo lapsuuden traumat liikunnasta ja pinttyneet tavat ruokailun suhteen, ei ole syy jäädä loppuelämäkseni tälläiseksi, mutta se hidastaa prosessia.

Huoh. Onko joku lukijoista samassa tilanteessa? Ollut vai oletko harkinnut itsekin elämänmuutosta? Kerro kokemuksesi vaikka anonyymina :)

8 kommenttia:

  1. Itse jumitin monta vuotta tossa samassa tilanteessa: tiesin että on pakko liikkua ja muuttaa ruokavaliota tai muuten paisun ihan tuhottomaksi, tunnesyöpöö kun olen. Noh, tossa viimevuoden lopusta oli parit juhlat jossa otettiin pirusti kuvia ja siinä mulle tuli se herätys että kuinka iso oikeesti olenkaan. Oksetti kattoa omaa kuvaansa ja hävetti niin maan perhanasti. No, totesin itselleni että ku alkuvuoden juhlat on ohitte niin sitten aloitan laihduttamisen Easy Dietin avulla. Ihme ja kyllä, onnistuin tässä! Liikuntaa en eka harjoittanu missään muodossa, tuntu nua kilot tippuvan ilman sitäki sopivasti. Nyt myöhemmin olen alkanu käymään lenkillä melkeenpä päivittäin :)Toki takapakkia on tullu, koko kesän olin pahemmin kattomatta mitä söin ja liikuin vaan töissä (oon siivoushommissa hotellilla) niin kiloja tuli muutamat takasi. Tua mun blogi kertookin tästä mun edistymisestä, jos kiinnostaa lukea! ;)
    Tsemiä sulle, ja toivottavasti löydät sen motivaatiosi jostain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miepäs tutkailen mitä sieltä löytyy ! :)

      Aika jännä, mie kuvittelin että nuo easy diet-jutut olisi ihan vain hömppää. Tai sillain että silti tulisi syötyä ties mitä *askaa niiden lisäksi :o en ole sillain niitä kokeillut, ainoastaan niitä pikkuruisia välipalapirtelöitä silloin tällöin.

      Mut tosi kiva, että olet onnistunut ! Toivottavasti saat myös pidettyä sen ihannepainon mikäli sen olet jo saavuttanut/saavutat jossain vaiheessa :)

      Ja kiitoksia, kyllä se motivaatio jostain kohta pukkaa ! Olen ihan varma siitä :D

      Poista
  2. Mie en kaipaa painonpudotusta, mutta sitä kuntoa ja liikunnan tuomaa hyvää oloa. Olen yrittäny saada itteni liikkeelle niin säälittävin tuloksin, että hävettää. Välillä kun on parempi olla sitä jaksaa. Sitten taas kun on huonompi olla, ei poistu kotoa päiväkausiin mihinkään. Vaikka kuinka tietää, että siitä tulee parempi olo. Se edistäis parantumista niin paljon. Mutta ei. Sitä tulee ittelleen niin niin vihaiseksi. Ja viha puretaan väärin. Ja hävettää. Ja niin edelleen. Onneksi olen opetellu kuitenki syömään kunnolla, oikein,vähentäny sokerin määrää. Sekin auttaa jo. Haluaisin aloittaa jonkun tanssin, mutta arvaa uskallanko mennä tanssitunnille jossa on muita ihmisiä. Taas vituttaa ja hävettää. On jotenki kauheata kun ei tunne omaa kehoaan.

    Nämä jutut saa ihmisen tuntemaan ittensä niin säälittäväksi ja surkeaksi ja huonoksi. Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä sitten kun hetki on oikea niin pystyy :) Ei piä olla niin kauhean ankara itelleen jos olet kuitenki ruokavalion saanu oikeaan suuntaan.
      Miulla on edelleen vähän molemmat retuperällä, ruokavalio ei niin pahasti onneksi mitä ennen kesää mutta kuitenkin vähän.

      Mutta hei voimia sinnekkin ! <3 Kyllä ne asiat järjestyy :)

      Poista
  3. Mie pidin yhdessä välissä puolen vuoden tauon tanssista, ja huomasin et sinä aikana tuli kynnys tanssitunneille yksin menemiseen, mutta onneks sain kaverin mukaan sinne. :) Nyt käyn kerran viikossa tanssitunneilla, 1,5h itämaista vatsatanssia ja toinen mokoma Bollywoodia. Mie en tykkää lenkkeilystä/kuntosaleista yhtään, joten tanssi sopii miulle parhaiten.

    Tunneilla käyn nykyisellään yksin, mutta olen alkanut tutustua muihin ryhmäläisiin. Parasta miusta tuossa on se tanssituntien jälkeinen olo; energinen, hyväntuulinen ja tieto siitä, että on tehnyt jotain kuntonsa sekä kroppansa ylläpitämiseksi. Ei miutakaan aina huvita lähteä, mutta juuri tuon jälkeisen olon takia ja onnistumisen tunteen takia pakotan itseni lähtemään, koska muuten tulisi huono omatunto liikkumattomuudesta. :)

    Jos et vaan lähde sinne salille tai muualle kuntoilemaan, niin voithan sie vaikka sopia treffit kaverin kanssa jonnekkin? Siinäkin tulee jo jonkin verran liikuttua huomaamatta, myö ainakin yleensä kavereiden kanssa kierrellään kaupungilla, kävellään joen rantaa pitkin tms, jolloin liikuntaa tulee huomaamattakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sait inspiraation takasin :)

      Ja kiitos muuten hyvästä ideasta ! Tänään mietinkin kaupungilla että onneksi tässä sentään tulee reilu tunti käveltyä reippaasti kun ei muuten taaskaan ole itseään minneen saanut raahattua.

      Poista
    2. Samojen ongelmien parissa pyöritään myös täällä. Olin alkukesästä todella rankassa työssä ja neljässä viikossa pienenin yhden vaatekoon (arviolta n. 7kg), yritin sitten kesällä hiukan katsomitä suuhuni laitan etten olisi syksyllä taas lähtöpisteessä. Nyt on taas koulu alkanut ja motivaatio itsensä huolehtimiseen pakkasen puolella :P

      Olen tunnesyöjä, joten liian usein tulee mätettyä ties mitä moskaa naamaan. "Jee elämä on kivaa, juhlitaan tekemällä jotain hyvää!" / "Yhyy kaikki on perseestä, pakko saada jotain hyvää!" ja homma leviää käsiin aika äkkiä. Uuden kämpän vieressä on onneksi lenkkipolku, eli aina välillä tulee lähdettyä reippaalle kävelylle, mutta siitäkin olisi hyvä saada säännöllistä.

      Koululla on hyvä sali, mutta siellä ahdistun koska luulen kaikkien naureskelevan että pitäisi noin harteikkaalla tytöllä vähän isommat painot olla, varsinkin jos vieressä puolta pienempi mimmi kiskaisee tuplat meikään verrattuna. Jooh, pitäisi vain keskittyä siihen omaan suoritukseen :P

      Tsemppiä sulle tässä "projektissa", oma hyvinvointi on sellainen asia johon pitäisi eniten elämässä panostaa (: Meillä on vain yksi keho, yritetään pitää se ehjänä ja kunnossa!

      Poista
    3. Tunnesyöppöys on itsenyt itselle pikkuhiljaa, en ole edes huomannut kun se on hiipinyt tapoihini. Se pitäisi vain oppia siihen ettei tarvi jokaiseen juhlaan tai suruun syödä. Sillointällöin se on ok mutta ei joka kerta.
      Miekin noita kuntosaleja kammoan, tuntuu nimenomaan että tyypit kattoo 'hitto mikä läski, ei ihme ettei ole tuon isommat painot' jne. Eihän siihen varmaan oikeasti kukaan kiinnitä huomiota sen kummemmin mutta itsellä se vain painaa tajunnassa.

      Tsemppiä myös siulle ! Kyllä sitä tässä onnistuupi pikkuhiljaa :)

      Poista