maanantai 22. lokakuuta 2012

Pain & Turmion Kätilöt @ Henry's Pub Kuopio

Olenpa odottanut jokusen tovin, että pääsen Painin näkemään livenä. Noh, viime lauantaina tämä haave vihdoin ja viimein toteutui. Kun liput tulivat myyntiin, tilasin ne kaverini kanssa.
Olin eturivissä jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua, Pain oli ensimmäisenä soittovuorossa. Olen aiemmin ollut katsomassa festarikeikkoja (en tosin siis Painia ole nähnyt kertaakaan aiemmin), joissa siis bändiin on kilometrin verran matkaa, Henrys Pubissa kuitenkin välissä oli vain kepoinen suojakaide.
Olin niiin fiiliksissä jo viikkoja ennen keikkaa, puhumattakaan itse keikasta. Olin ajatellut ottaa vain vähän kuvia, mutta loppujenlopuksi kuvasaldoksi jäi 2 testikuvaa kun yritin saada kamerani toimimaan mahd. hyvin pimeässä tilassa. Kun bändin jäsenet astelivat lavalle totesin että vitut minä mitään kuvia alan räpsimään - nyt  fiilistelen helvetin hyvän musiikin tahtiin ja kuolaan hellllvetin komeita pitkätukkia lavalla enkä mieti mitään muuta.


Sainpas basistin plektrankin ihan häneltä itseltään ;)

~I came inside
I broke you down
I ended your life
I stole your soul
I was in control
and I made you mine

It's the end of the line~

End of the line - Pain

Ps. Turmion Kätilöt jäi vähän vaisuksi, ei ollu miun mielestä TK:n parempia biisejä soitossa, vitusti teknisiä ongelmia, Spellgoth tunki välillä liiankin lähelle (=olin hänen hiessä, syljessä, kuoharissa sekä meikissä) jajja nii. TK:n olisi voinut ehkä skipata koska niskat oli jo paskana, äänihuulet huudettu rikki ja jalatkin huusivat huikeissa koroissa hoosiannaa.

4 kommenttia:

  1. Olin samaisella keikalla, tosin Helsingin versiossa :D Ite en Painia hirveesti diggaile, joten TK:n takia lähinnä tuli mentyä. Jotenki jäi mun mielestä hirveen vaisuks koko keikka, voinee tosin johtua keskellä viikkoa olleesta keikasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei :D Mie tosiaan Painia odottelin innoissani, TK on niin monesti nähty ja kuultu. Olen ihan iloinen että tuo keikka oli lauantaina, olisi jäänyt menemättä jos olis keskellä viikkoa ollu :o

      Poista
  2. Hei! Bongasin netistä, että sinulla olisi mahdollisesti novitan villasukat-lehti, jossa oli converse-villasukkien ohje? Olit ihanana lähettänyt sen jollekin word-tiedostona, olisiko minunkin mahdollista saada? Saisi mahtavat joululahjat alulle ;) tyttoturusta87 (at) hotmai.com

    VastaaPoista