tiistai 12. maaliskuuta 2013

Havainnollistavien asukuvien upeuden superübermultihuipentumanoptimikliimaksi.

Webcam. Ylivalotus. Ihmeelliset posetukset. Meikittömyys.

Täydellisyyttä.

Tai sitten ei.


Saan ilmeisesti keväisin jonkun ihme aivopierun, etten enää halua olla sitä mitä olin ennen. Nyt aivopieru taas puskee esiin, muttei yhtä voimakkaasti kuin viimekeväänä. Nyt tosin olo on varmempi, pidän jotain vanhaa, otan mukaan jotain vähän uudempaa ja annan uutuuksien sotkeutua mukaan soppaan. En kokonaan hylkää kaikkea vanhaa ja hyppää täysin uusiin tuuliin.
En myöskään stressaa enää sitä, mitä ihmiset minulta odottavat, mitä ihmiset miusta ajattelevat. Miulta odotetaan sitä goottityyliä, ainakin sukulaisten puolelta. Olen toisaalta huomannut, että vaikka taas vaihteeksi omasta mielestäni pukeudun 'normaalisti', en mitenkään gootti-rock-tjsp tyylisesti, tuntemattomat ihmiset näkevät miussa ainoastaan sellaisen tyylin. En tiedä miksi.
Noh, katselenpa taas päädynkö jälleen siihen vanhaan goottityyliin kuten aiemminkin, vai onko tämä nyt jotenkin lopullista. En halua stressata asialla.
Linkkaan loppuun vielä polyvore-profiilini, sieltä näkee sen miten haluaisin pukeutua.
Ei päätä, ei häntää, ei mitään selkeää ja tiettyä laatikkoa.
*Lady Narcissan polyvore-profiili.*

2 kommenttia:

  1. Ihanan näkönen oot! :3

    Mäkin nään sussa gootin vaikka sulla on 'normaali' paita, ehkä se on noi etuhiukset mitkä sen tekee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aw, kiitos^^
      No juu, se voi olla :D Tosin se on hassua että vaikka muuten pukeutuisin yltä päältä beigeen, vaaleanpunaiseen, vaaleisiin farkkuihin ja vetäisin naaman täyteen aurinkopuuteria, niin gootti olen kuulemma silti :'D

      Poista