tiistai 30. huhtikuuta 2013

Buzzador - Halsäns Kök part. 2

~Sorry only in Finnish

Seuraavaksi Buzzadorin Halsäns Kök-kampanjasta pääsi testiin soijanugetit.
Olin taas positiivisesti yllättynyt, odotin perus soijanmakuisia höttömöttösiä. Kanallehan nämä maistuivat, tai siis kananugeteille. Taas pohdin sitä, että haluaako kasvissyöjä oikeasti syödä jotain mikä maistuu kuitenkin lihalle vaikkei se sitä olisikaan.
Paketissa oli 16 nugettia, hintaa paketilla oli 4,15€
Kasvispihvien tavoin nämä ovat myöskin ovo-vegetaarisia.

Valmistin nämä pannulla paistaen, en sattunut paistoaikaa katsomaan mutta hiiirmu kauan näitä kyllä piti paistaa, tosin mahtaisiko johtua siitä että lätkin nämä pannulle jäisinä? :D
Kaveriksi tein aika perus salaatin. Ateria oli hirmu täyttävä, olin tosin vähän turhan hoppuhousu ja unohdin ottaa annoksesta kuvan mutta ehkä te osaatte itsekin moisen koota.
Maku oli tosiaan miun mieleen, en ole aikoihin syönyt nugetteja niin ihan kivaa vaihtelua. Suolaa oli taas hippasen miun makuun liikaa mutta ei nyt ihan kohtuuttomasti taaskaan.

Tulen todennäköisesti näitä ostamaan uudelleen, voisivat salaatin ja nuudelien tms kanssa olla mukavaa vaihtelua, niitä kun yllättävän harvoin nykyään mussutan.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Flakies.

Essence - Special Effect Topper Multi Sparkling sävy 08 Night In Vegas on ensimmäinen flakies-topperini. Tykkään siitä mutta tuskinpa ostan enempää flakiesseja, en sentään niin paljoa pidä flakiesseiseistttää. Vielä.
Mutta tässäpä kynnet jotka tein käyttämällä Night In Vegasia, mustaa lakkaa en enää muista tosin..

~ Essence - Special Effect Topper Multi Sparkling shade 08 Night In Vegas is my first flakies-topper. I love
it but I won't buy more flakies, I don't like flakies so much. Yet..
But here is the nails I made by using Night In Vegas, I don't remember the black polish anymore tough..


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Buzzador - Hälsans Kök

~Sorry, only in Finnish.

Kuulun siis Buzzador-sivustoon ja tässä on ensimmäinen kampanja jonka saan jopa blogiin asti. Olin jo aiemmin mukana Dove Pure & Sensitive kampanjassa, tuli jaettua näytekokoisia Dove Pure&Sensitive tuotteita, kerrottua ihmisille ja testattua itsekin ko. voidetta mutta unohdin siitä kertoa tänne blogiin :DD Hupsii.

Mutta noh, nyt olen sentäs hereillä tämän kampanjan suhteen.
Eli tosiaan, tälläkertaa Buzzadorin yhteistykumppanina on Hälsans Kök-yhtiö joka lyhykäisyydessään valmistaa kasvisruokavaliota noudattaville einestuotteita (pakkasen kautta). Buzzador lähettää kampanjaan osallistuville 20€ arvoisen lahjakortin joka käy S-ryhmän kauppoihin ja kukin Buzzaaja käy sitten itse noutamassa haluamansa kampanjatuotteet.
En ehtinyt nälissäni perehtyä kaikkiin ostamiini Hälsans Kök-tuotteisiin ajatuksella, kunhan vain nappasin kaikki näköpiirissä olevat tuotteen ostoskoriin.
Sitten tämän testipäivän tuotteeseen ; Kasvispihvit. Paketissa on 4 kipaletta pihvejä, hintaa paketilla on ainakin Iisalmen Prismassa 4,32€ (Ostin kaikki testituotteet Iisalmen Prismasta, Hälsans Kök-tuotevalikoima sisälsi jopa neljää eri tuotetta pakasteosastolla). Pihvit ainakin ovat ovo-vegetaarisia (tosiaan, en ehtinyt vielä muihin hankkimiini tuotteisiin perehtyä).
Kuvissa tarkemmin mitä käytin sitten, eli kaikessa lyhykäisyydessään ostin pitaleipää (hoksin pakettia avatessani että täysin kasvisruokavaliota noudattavalle sopivia), suomalaista jääsalaattia, maidotonta juustoa (Cheezy). Kiinnostaako jotakuta muutes enempi juttu tuosta maidottomasta juustosta? Sopii siis myöskin täysin kasvisruokavaliota noudattavalle.
Miten valmistin nämä?
Laitoin pitaleivän mikronkestävälle lautaselle ja kostutin hieman vedellä, hetkeksi mikroon. Tällävälin paistoin pannulla pihvit (olisi voinut myös mikrottaa mutta eipä tullut taas mieleen) sekä pesin salaatin. Leikkasin juustoa haluamani kokoisiin paloihin. Avasin pitaleivän, laitoin salaatin pohjalle, siihen piffin päälle, piffinpäälle juuston ja niukinnaukin ehdin ottamaan kuvan ennenkuin oli pakko alkaa mussuttamaan valmista tuotosta naamaan.
No miltäs tuo piffi sitten maistui?
Otin palan pelkästään piffiä saadakseni tarkemman maun siitä. Ja siis. Jos en olisi tiennyt, että piffi oli kasvisruokavalioon sopiva - olisin väittänyt sitä tavalliseksi jauhelihapihviksi. Oikeasti. Maku vain oli kuitenkin parempi kuin normaalissa einesjauhelihapiffissä. Nämä ehkä olivat hippasen liian suolaisia miun makuun kun en yleensä ruuassa käytä lainkaan suolaa (eli siis saan suolan ns. piilosuolana ruokavaliossani) mutta toisaalta, kun tekemässäni pitaburgerleipäasiassa ei muutoin ollut suolaisia tuotteita (okei no juusto) niin ei tämäkään välttämättä kovin iso miinus ole. Miun oli muutes tarkoitus ostaa kurkkua ja punasipulia vielä kaveriksi mutta unohdin kun oli niin kamala nälkä, nekin olisivat vieneet piffin suolaisuutta pois.
Mikäs on miun tuomio tämän tuotteen suhteen?
Ostan 110% varmuudella uudelleen. Tykkäsin, arvostan etenkin sitä että tuote sopii kasvisruokavalioon jota olen jo pitkään harkinnut. Maku oli kohdillaan, tuotetta oli helppo ja näpsäkkä käyttää eli toimii myös kiireessä ja se oli parempaa kuin yleensä einestuotteet.
Toisaalta pohdin myös sitä, että voiko tuotteen mausta olla sille haittaa - tuote miun mielestä maistui tosiaan jauhelihapihville mutta en usko että kasvisruokavaliota noudattava haluaa lihalle maistuvia tuotteita syödä vaikka ne eivät oikeasti olisi lihaa nähneetkään. Ellei sitten ole miun kaltainen lihan mausta pitävä ihminen joka kuitenkin haluaa siirtyä kasvisruokavalioon.. hmhm. Pohdintoja, pohdintoja.


Mielipiteet ovat puhtaasti sitä mitä tuotteesta ajattelen, se - että olen saanut nämä Buzzadorin kautta ilmaiseksi ei todellakaan vaikuta mielipiteeseeni. Buzzador ei myöskään ole vaikuttanut mielipiteisiini millään tavalla, ja mikäli moisen yritystä alkaa esiintymään niin lopetan kyllä Buzzaamisen siihen.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Ugly glittersandwich.

Otsikko kertoo kaiken mitä ajattelen tästä manista. Viimeinen kuva näyttää mitä käytin näihin kynsiin.

~ Header says everything what I think about this mani. Last pic shows what I used.



-OPI : You're Such A Budapest (mini)
-Essence Snow White Special Effect Topper 01 Evil Queen
-OPI : Polka.com
-OPI : Heart Throb
-Seche Vite

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Dotting with tool.

Pilkkujen harjottelua pilkkutyökalulla (dotting toolilla). Nämä ovat ensimmäinen kokeiluni jotka eivät epäonnistuneet.
Aika simppelit peruskoristelut.

~ Practising polka dots with dotting tool. These are my first experiment with dotting tool which didn't fail.
Quite easy basic decoration.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Frankie Girl.

~ I wanted to do again my own franken-polish. I mixed up Golden Rose Holographic 107 (?), China Glaze Pink Voltage and Wet & Wild Frosty Fuchsia. And this is the result. My new beauty is named Frankie Girl. Halo-effect is not visible anymore but it doesn't bother me. Actually I like it this way, I'm not really into holographic-effect.

Last pic is before - after.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Gossip Column.

~ Color Club - Gossip Column
(stamping) Color Club - Bewitching
Random gold studs.
Seche Vite on top.

I'm not really sure about do I like these or not.


torstai 18. huhtikuuta 2013

Out from comfortzone.

Nämä kynnet olivat jotain.. ömm. En oikein tiedä miten näitä voisin kuvailla. Nämä ei todellakaan olleet miuta. En pitänyt näitä mutta olen kuiten ihan iloinen siitä, että kokeilin.
Color Club - Perfect Mol-ten ja leimauksessa Color Club - Cold Metal.

~ These nails were something that.. well. I don't really know how to say it. These were not me. I didn't like these but I'm glad that I tried something new.
Green is Color Club - Perfect Mol-ten and for stamping I used Color Club - Cold Metal.


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Sometimes nothing works.

Repasinpas sitten kivan kevätflunssan. Tuntuu että kuolen tähän kuumeeseen. Joka ikistä lihasta särkee. Nenäni on synonyymi Niagaran putouksille.

Päätin lakkailla kynteni jotten kuolisi tylsyyteen, lisäksi en todellakaan ole menossa kouluun.
Tein kynnet AINAKIN 20 kertaa, joka fakin kerta epäonnistuen. Aivot ja käteni eivät suostu kanssani yhteistyöhön. Kun olin jo luovuttamassa, tein nämä kynnet. Ja rakastuin. Ok, leimailu ei ole täydellistä, mutta jos siulla olisi yhtä huono olo kuin miulla, sinäkin epäonnistuisit hieman.

Käytin kynsissä Dependin - 296 pohjavärinä ja leimauksesssa Color Clubin Bewitchingiä.

~ I got sick, flu. My fever is now killing me, at least I feel so. My every muscle aches. My nose = The Niagara falls.

I decided to polish my nails, now I got time and I don't have to go to school. And I had to do something, otherwise I'd die to boredom.
I made my nails at least 20 times, but every single time failed. My brain and hands are not working as I'd like to. When I was about giving up hope, I made these nails. And I love them. Okay, stamping is not perfect, but if you would be as bad condition as I, you would fail a bit too.

I used Depend - 296 as base colour and for stamping I used Color Club -Bewitching.


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Purple challenge.

Kuulun facebookissa Lakkaushaaste-ryhmään. Alkavan viikon haaste on Purple nails eli lakkailin sitten violetiksi kynnet.
Käytin näissä Mavalan Purple Sensationia, leimaukseen IsaDoran Icy Purplea. Sitten lisäsin muutamat helmenpuolikkaat ja Seche Viten päälle.

~ I got this challenge from facebook. Name of the challenge is Purple nails, so I made purple nails.
I used : Mavala - Purple Sensation and for stamping IsaDora - Icy Purple. Then I added some pearls and Seche Vite on top.

torstai 11. huhtikuuta 2013

If I was a mermaid..

Merenneidot ihan varmasti käyttäisivät tätä <3 Ihan varmasti. Tiedän sen. Niin upea merellinen lakka että.
2 kerrosta, nopea kuivumaan.

~ Imo this polish is absolutely what mermaids would use.
Gorgeous.
2 layers, dries fast. Love <3

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Euphoria.

~ So beautiful hotpink <3 Jelly, dries fast, covers with 2-3 layers! My guess was that I'd need more layers but no, 2-3 was enough :) Alltough this got little bubbles but you can see them only if you look close enough.

Now, I'm bursting with energy, maybe I'll go jogging after I've made this post.

I took a time for my next tattoo but unfortunately I had to cancel it : < Not nice. I have 3 tattoo ideas now. I've been thinking them quite long.. So now only money is the problem, I've found great tattoo artist and I have lots of time but. Moneymoneymoneyhoney.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Decorated Sunshine Pop.

~ As I promised, here is Sunshine Pop with decorations. I used Konad's stamping polish (shade Black Pearl) and XL-stamping plate 35 from MiMax (finnish nail art store).
On top is Konad's own Top Coat, unfortunately it made stampings little bit blurry.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Sunshine Pop.

~ I think this polish might be the perfect yellow to me. It has a bit of shimmer, covers with two layers and dries fast. I think it is bit cold shaded too. I like this (I don't know why 'cause usually I hate yellow).
So, here it is; China Glaze - Sunshine Pop with Seche Vite on top.

Tomorrow you will see how I decorated this.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

When the world is not enough.

~ As header tells, this time I will be writing OPI's The World Is Not Enough-polish. Amazing colour. I love this ! Three-four layers, dries quite fast. Little bit bubbly if you don't let the layers dry well before adding next one. Very nice polish indeed. But. There is always the 'but'. When I tried to take these pics.. Oh. I just can't find the words to explain how difficult it was ! There is ONE good pic about this polish and it is the bottle pic. That same effect is very good in nails too, but my camera didn't want to show it. Pics just don't tell how beautiful this polish is. I took photos in different lights but blah. No.

I always speak about nails. This time I could tell something about my life too.
I had very lovely weekend. I've started jogging after many many years, and I bought a new beautiful bike. I will start to cycle to school every day (~6 kilometers in one direction = ~12 km in one day). Today I cycled ~8 kilometers, and I'm in love with my bike. It is so easy and just feels so good.
I feel happy. Tired but happy.
I saw many of my friends this weekend, I had (little too much) alcohol and lots of fun. And lots of dancing. Tomorrow I will go cycling and maybe jogging later too. I'd like to go jogging now but it is very dark outside and I have very strong nyctophobia (fear of dark) so I can't. But tomorrow !

Right now I feel like.. like.. I love everything. Music sounds better than usually. I feel just so much better than usually.
I love these happy moments. They are rare but when I get this feeling.. It's priceless.