maanantai 10. kesäkuuta 2013

031.

Eilen mainitsin postauksessani Dependin 031:sen. Se on siis yksi valkoinen lakka muiden joukossa. Päätin siitäkin ottaa kuvia teille tänne jos se helpottaa taas jonkun lakkametsästystä, miun ainakin. Tätä en meinaan osta enää ikinä.

Eli 031 ei ole täysin puhtaanvalkoinen vaikka siltä se haluaa kuvissa näyttää. Lakka on pikkuisen luonnonvalkoisuuteen/kermanvalkoiseen vääntyvä, helposti raidoittuva, kolmella kerroksella peittävä ja ihan ok nopeudella kuivuva creme. Ei kupliinnu helposti miun kokemuksen mukaan. Koostumus on aika luirua ja vetistä verrattuna vaikkapa Lumene Natural Coden valkoiseen.

Kuvat kerroksittain.
Kerros numero 1:

Kerros numero 2:


Ja kerros numero 3:
Sitten parit franken-lakat esittelyyn. Tunsin tarvitsevani pastellikeltaisen lakan, mutten kuitenkaan halunnut sitä ostaa kun niin vähän kuitenkin uskoisin moista tarvitsevani. Tein sitten itse semmoisen käyttämällä kaikkia kolmea keltaista lakkaani ja kahta valkoista (Lumene Naturan Codea ja Dependin 031:tä).
Nimeksi päädyin antamaan "My Yellow Ice-cream" (voi vitsit mikä mielikuvituksellinen nimi!)
Tuossa tekokynnellä lakka näyttää tummemmalta mitä se todellisuudessa on.



Sitten eilisen kynsissä etusormen lakkana toiminut "Peppermint Dash". Tein tämän Lumene Natural Coden valkoisen rippeisiin sekoittamalla Essien Mint Candy Applea ja Orlyn Ancient Jadea sekä ripauksella Mavalan Bamakoa.


Huomasin tosin kun lakkasin tämän kiekolle, että siinä tämä on juuri kuin Mint Candy Apple mutta kynnellä nämä kuitenkin ovat aivan eri sävyä.



Oletko sinä innostunut tekemään omia franken-lakkojasi?

2 kommenttia: