tiistai 27. elokuuta 2013

Eihän se osaa edes kirjoittaa.

Muutamasta blogista olen nyt bongannut tekstiä sivuten tai liittyen tämänkertaiseen aiheeseen, lukihäiriöön. Tai siis lukihäiriön ja bloggauksen yhdistelmästä.

Haluan kirjoittaa tästä koska aihe koskettaa myöskin miuta, koska miulla on lukihäiriö. Vaikkakaan en ongelmaa haluaisi vieläkään myöntää niin kirjoitanpa nyt silti koska miusta tuntuu, että kirjoituksessani on asioita jotka tökkivät lukijan näkökulmasta ja haluan antaa sille syyn.

Lukihäiriöni huomattiin kun menin kouluun, kirjoittamisesta ja lukemisesta - tai siis niiden opettelusta, ei tulllut yhtään mitään. Opettelin kuitenkin väkisin vaikka virheistä en päässyt millään eroon, ala- ja yläaste siis menivätkin rämpiessä kirjoittamisen ja lukemisen kanssa. Muistaakseni yläasteen keskivaiheilla olin kuitenkin päättänyt, että miehän opin - opin niin hyväksi kirjoittajaksi ettei kukaan voi edes harkita väittävänsä, että miulla on lukihäiriö. Koska olen aina rakastanut kirjoittamista sekä lukemista, häpesin ihan hirveästi ongelmaani vaikka eihän se nyt edes harvinainen olekaan. Perfektionistisuudesta oli osittain hyötyä, osittain haittaa tämän ongelman kanssa. Yläasteella aloinkin harjoittelun myötä saada äidinkielen kokeista, novelleista, raporteista ja sun muista kirjoitusta vaativista tehtäväksi arvosanaksi 9-10. Eli aika hyvin lukihäiriöiselle, mutta töitä mie noiden numeroiden eteen teinkin. Vein myös vapaaehtoisesti äidinkielen opettajalle kirjoittamiani tekstejä luettavaksi - sain myös siten harjoitusta kun hän merkkasi ylös virheeni jotta huomasin ne itse.

Ammattilukion alussa tehtiin lukihäiriötestit, mie en olisi sinne halunnut koska edelleenkin tunsin lukihäiriön häpeän aiheeksi mutta opettajien käskystä menin sitten. Lukihäiriöhän sieltä löytyi kun en ehtinyt alkaa käymään testiäni läpi ennen ajan loppumista, miulle ehdotettiin jotain toimenpiteitä - ilmeisesti jonkinlaisia helpotuksia esim. kokeiden teksteihin mutten niihin suostunut. Jääräpää kun olin enkä ehkä halunnut edes myöntää lukihäiriön olemassaoloa vaikka siitä tiesinkin.
Ammattilukiossa aloin olla pikkuhiljaa varmempi itsestäni kun sain ihan hyviä numeroita kokeissa, mutta vältin silti ääneen lukemista ja kirjoitusteni julkaisua missään muodossa. Kunnes perustin blogin.

Nykytilanne on ihan siedettävä - paremminkin voisi toki mennä. Kirjoittaessa menee yleensä hirveästi aikaa kun oikeita kirjaimia ei löydy, kirjainten paikat ovat hukassa ja tekstin looginen järjestyskin taitaa olla vain haave. Sanat toistavat itseään ja välillä karkaavat kokonaan. Ajatus ja syntynyt teksti ovat aivan eri maailmoista.
Luen kaikki kirjoittamani blogitekstit, kommentit, viestit ym. vähintään 2-5 kertaa läpi ennen julkaisua. Joskus, esimerkiksi tälläistä asiatekstiä kirjoittaessani saatan lukea tekstin läpi valehtelematta useita kymmeniä kertoja, tai oikeastaan saatan mie hömppätekstejäkin lukea yhtä monesti läpi ennen julkaisua. Silti virheitä eksyy mukaan koska itse en niitä näe. Luen päivittäin blogini julkaistuja tekstejä läpi sana sanalta, googlailen epäilyttäviä kirjoitusmuotoja ja muuta vastaavaa, korjailen tekstejäni siis päivittäin. Lisään puuttuvia kirjaimia, poistan ylimääräisiä, vaihtelen sanajärjestyksiä. Yritän kiinnittää huomiota lauserakenteisiin ja johdonmukaisuuteen. Yhdyssanoihin ! Olen kohtuullisen surkea niissä mutta googlettamalla löytyy paljon. Ja kaikesta työstä huolimatta niitä virheitä on.

En tiedä liittyykö tämäkin vaiva lukihäiriöön, mutta ainakin miun puheeseen ja kirjoittamiseen se vaikuttaa. Olen nimittäin huomannut unohtavani sanoja lauseista, tai jopa kokonaisia lauseita, niin kirjoittaessa kuin puhuessakin. Itse en tätä huomaa, mutta monesti muut katsovat miuta varsin hölmistyneenä kun juuri se olennainen sana, lauseen osa tai lause on jäänyt puuttumaan. Onneksi en ole ainakaan huomannut julkaistuissa blogiteksteissäni näitä.

No tulipa siinä tekstiä. Olisi varmaan ollut ihan mielenkiintoista luettavaa jos en olisi kaikkia huomaamiani virheitä siivonnut pois. Olisikohan siitä kukaan ymmärtänyt yhtään mitään? Tuskin.
Lukihäiriöhän ei nykypäivänä ole maailmanloppu kenellekkään, tai ainakin miusta tuntuu ettei ihmisiltä oikein edes vaadita kunnon kirjoitustaitoa. Mutta tosiaan, miulle kirjoittaminen ja lukeminen ovat rakkaita harrastuksia, lisäksi olen tolkuton perfektionisti ja haluan olla paras kaikessa mitä teen. "Ruoskin" itseäni ihan pienistäkin epäonnistumisista, puhumattakaan niistä suuremmista. Tästäkin voisin avautua mutta josko nyt jättäisin tämän tekstin kerrankin siihen mistä miun pitikin kirjoittaa.

Jos sinä lukijana huomaat virheitä, en todellakaan loukkaannu jos niistä huomauttat asiallisesti. Tosiaan olen paljon oppinut siitä, että muut ovat kertoneet ja näyttäneet missä virhe on, olen opetellut oikean tavan ja väärä on jäänyt pois.

12 kommenttia:

  1. Vau. Tulipa yllätys.
    Sinulla on sellainen kirjoitustyyli, mitä itse pidän luontaisena. Eli sulava ja omaan silmääni helposti luettava ja virheetön. Teet hienoa työtä tekstisi suhteen :)

    VastaaPoista
  2. En oo ikinä tajunnut, että sulla on lukihäiriö, kun oon lukenut sun blogia! Tosi ihailtavaa, että sä oot oma-aloitteisesti tehnyt hirveästi hommia tullaksesi paremmaksi lukemisessa ja kirjoittamisessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva kuulla, että vaikka itse olen ajatellut sen näkyvän selkeästi blogissakin niin kuitenkin se onkin ollut vain miun pään sisällä. Helpottavaa kuulla etten näe tätä työmäärää ns. turhaan :)

      Poista
  3. Enpä olis kyllä arvannut sulla lukihäiriötä olevan, jos et olis kertonut, sen verran hyvää sun tekstisi on :) Mä myös rakastan lukemista ja kirjoittamista, ja saatan suivaantuakin kirjoitusvirheitä vilisevästä kirjoituksesta, joka johtuu huolimattomuudesta tai sitten siitä, että ei jakseta / haluta kiinnittää huomiota kirjoitusasuun. Piponnosto sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Miustakin on tullut jonkinsortin äidinkielinörtti. Miulla ärsyttää jos joku ei vain viitsi kiinnittää huomiota ulosantiinsa kun olen itse niin hirveän vaivan nähnyt jotta saisin edes jonkinnäköistä tekstiä ulos. Jotkut pitävät kirjoitustaitoakin turhan itsestäänselvyytenä. Tai se, että joku ottaa lukihäiriönsä aina esiin eikä oikeasti edes viitsi optella! Sekös se vasta vihaksi pistääkin !

      Poista
  4. Tämä tuli ainakin minulle täytenä yllätyksenä, en koskaan hoksannu sinun puheessa mitään mätää, enkä teksteissä sen enempää. Voin kuvitella, kuinka järjettömän ison työn olet sen eteen tehny! *nostaa hattua*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siullekkin! :) Tuokin on helpotus kuulla ettei sitä puheongelmaakaan aina huomaa. Yhteen aikaan miusta tuntui, että sain jatkuvasti miettiä mikä miun puheessa tökkii kun en saa kaikkea ulos kerralla.

      Poista
  5. En ole myöskään huomannu mitään lukihäiriöön viittaavaa.

    VastaaPoista
  6. Voi että, tämä tuli ihan kuin minun näppäimistöltä. Täällä toinen, joka on lukihäiriöinen, mutta ei ole jäänyt tuleen makaamaan vaan päättänyt onnistua! Lukemaan ja kirjoittamaan opin kunnolla vasta toisella luokalla ja vielä ylioppilaskirjoituksissakin opettajilla oli pelko, että reputan äidinkielen.

    Ammattikorkeassa otin vihdoin kunnon spurtin ja aloin toden teolla opettelemaan virheistäni. Monet itkut tuli kyllä väännettyä, mutta nyt olen päässyt satoakin keräämään. Yhtenä esimerkkinä, että työskelentelen nykyään jopa kirjallisen viestinnän parissa ja harva huomaa, että taustalla on henkilö, joka ei hahmoita kaksoiskonsonantteja tai edes suomen sanajärjestystä. Minulle kirjoittamisen sijaan lukeminen on se pahempi mörkö tällä hetkellä. On niin raastavaa kun lukeminen kestää puolet kauemmin kuin muilla, edelleen... Varsinkaan asiatekstejä en tunnu sisäistävän.

    Tämän mammuttikommentin tarkoituksena oli tsempata ja sanoa: Go Girl! Ja hienoa, että tätä aihetta tuodaan esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mammuttikommentista ja tosi kiva kuulla siunkin tarina! Ihana tietää, että muutkin samallla asenteella lähteneet liikkeelle ku mieki:>

      Poista