maanantai 6. lokakuuta 2014

Sananen kiusaamisesta.



~Nyt tuli kirjoitettua hyvin ikävästä aiheesta mutta seuraava postaus on huomattavasti iloisempi kun kerron teille viime lauantain Kuopion kynsimiitistä! Pysykää pallerot kanavalla <3~

Miksi lapsille opetetaan ”Näin selviät kiusaamisesta”? Miksi heille ei opeteta ”Kiusaaminen on väärin eikä sitä koskaan, missään tilanteessa tulisi hyväksyä saatikka tehdä”. Miksi kiusaamiseen puututaan niin pirun vähän?

Mie olin kiusattu, kuten aivan liian moni muukin.

Suomessa on vallalla ajatukset ”Se mikä ei tapa, vahvistaa”, ”Kyllä Siperia opettaa” ym. Tahdon kertoa oman tarinani, jälleen yhden kiusatun tarinan joka valitettavasti osoittaa nämä ajatukset vääriksi.
Kiusaamiseni ei ole onneksi koskaan ollut fyysistä, mutta henkistä sitäkin enemmän. Syrjintää, naureskelua, ilkkumista, pilkkaamista, huutelua, haukkumista, selän takana puhumista..
Olin yläasteelle saakka optimistinen ihmisten suhteen, yritin olla välittämättä – yritin olla vahva. Yritin uskoa, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Kun tajusin, että jopa parhaimmat ystäväni ovat kiusanneet miuta koko ajan kun olemme tunteneet, menetin uskoni ihmiskuntaan täydellisesti. Vaikutan nykyään päällisin puolin sosiaaliselta, iloiselta, ystävälliseltä ja kaiken kokemani jälkeen jopa itsevarmalta. Silti koen olevani kuori jonka alla yritän hitaasti koota oman itseni murusia, opetella taas olemaan ihminen, rakastava ja välittävä – henkisesti terve.
Olen aina ollut pyöreähkö eikä miulla koskaan, edes ala-asteella, ollut uusimpia muotivaatteita, en meikannut, en ollut cool. Olin naiivi, uskoin sekä luotin ihmisiin ja olin herkkä. Täydellinen kiusaamisen kohde, helppo uhri. Yläasteella olin taas goottityylinen, erilainen. Luonteeni ei ollut ala-asteelta muuttunut. Pysyin siis edelleen helppona maalitauluna.
Vielä ammattikoulussakin ensimmäistä ammattiani opiskellessa kiusaaminen jatkui, lievempänä kuin aiemmin mutta jatkuipa kuitenkin. Silloinen osasto missä opiskelin, ei kiusannut mutta oppilaat muilta aloilta kyllä.

Voisin kertoa vielä yksityiskohtaisemmin kasvuni ja kuinka miuta kiusattiin, mutta kerronkin mitä olen nykyään. Mitä kiusaaminen teki miulle? Mitä olen nyt, kun kiusaaminen on vihdoinkin kokonaan loppunut?
Olen nuori aikuinen, pian 22 vuotta. Miun pitäisi elää ”elämäni parasta aikaa”, nuoren aikuisen elämää - rakentaa omaa elämääni.
En koe kuitenkaan eläväni tuota edellä mainittua. Joudun keskittymään joka ikinen päivä siihen, että jonain päivänä olisin tarpeeksi henkisesti terve jotta voisin, jaksaisin elää normaalia elämää. Joka ikinen päivä on miulle tasapainottelua henkisen sairauden kanssa. Lyhyesti ja tiivistetysti sanottuna miulla on traumaperäinen ahdistuneisuus- / masentuneisuushäiriö. Voimakkaasti laskenut empatiakyky enkä kestä stressiä tai painetta. Useimpina päivinä olen liian väsynyt tai ahdistunut menemään ulos sekä pelkään/inhoan ihmisiä. Miun on vaikea muodostaa kestäviä ihmis- tai seurustelusuhteita. Olen kahdesti yrittänyt lopettaa elämäni. Ja vaikka mitä muuta mutta lista olisi liian pitkä lueteltavaksi julkisesti internetissä.
”Se mikä ei tapa, vahvistaa” – anteeksi mutta ei se mene noin. Ei kiusaaminen miuta vahvistanut, päinvastoin. Ehkä joskus 50 vuoden päästä sanon, että kaikki kokemukseni ovat vahvistaneet miuta mutta juuri nyt en todellakaan ajattele noin.  
”Et olisi sinä jos siuta ei olisi kiusattu” Totta, en olisi minä mutta todennäköisesti olisin tasapainoisempi ja voisin elää sitä keskiverto nuoren aikuisen arkea. Olisin ehkä terve tai ainakin terveempi, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mutta nyt saan keskittyä paranemiseen, toipumiseen. Nyt kun olen vihdoin koulussa jossa miuta ei enää kiusata, olen vihdoin saanut voimia siihen, että pääsen oikeasti alkuun vanhojen kiusaamisesta tulleiden henkisten haavojen parantelun kanssa. Vaikka olen vuodesta 2007 asti ollut psykiatrisessa hoidossa, vasta nyt alkaa (toivottavasti) vaihe jossa pystyn selvittämään kiusaamiskokemukseni itseni kanssa.
Tietysti elämässäni on ollut muutakin vaikeaa kuin kiusaaminen, mutta juuri siksi sanon, että olisin todennäköisesti terveempi jos miuta ei olisi kiusattu.
Nykyään miulla on uskoa elämään ja tiedän, että jonain päivänä voin sanoa olevani terve ja parantunut kaikesta siitä loasta mitä nuorena olen niskaani saanut. Valitettavasti en vielä, mutta jonain päivänä kyllä.

Tahdoin kirjoittaa tästä kun kuulin Ajankohtaisen Kakkosen 7.10.2014 klo 21.00 Koulukiusaamisillasta. Odotan mielenkiinnolla mitä tuo ohjelma sisältää. Lisäksi kiusaamisen vastainen #kutsumua-kampanja on ollut mielenkiintoista seurattavaa ja olen pitänyt siitä, että se on levinnyt laajasti myös blogimaailmaan.

~Nyt tuli kirjoitettua hyvin ikävästä aiheesta mutta seuraava postaus on huomattavasti iloisempi kun kerron teille viime lauantain Kuopion kynsimiitistä! Pysykää pallerot kanavalla <3~

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa että joku uskaltaa kirjoittaa ja kertoa! Monet eivät voi ymmärtääkään tai edes aavistaa mitä tuollainen elämä on ja kuinka Se vaikuttaa koko perheeseen ja lähipiiriin! Eikä kukaan voi täysin ymmärtää jos ei ole itse kokenut. Mun kokemukset ovat lähinnä pikkuveljen masennuksen seuraaminen sivusta, mikä oli elämäni raskainta aikaa. Hän onneksi sai apua äkkiä ja parin vuoden hoidot jo auttoivat merkitsevästi!

    Peukut sulle ja tsemppiä jatkoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harva tosiaan ymmärtää, että se vaikuttaa muihinkin kuin vain sen yhden ihmisen elämään.
      Onneksi veljesi on saanut apua ja asia on nopeasti mennyt parempaan ! :)

      Kiitos :)

      Poista
  2. Koulukiusaajat eivät ymmärrä tekemänsä vahingon määrää - ala/yläaste-iässä sitä janoaa hyväksyntää ja ystävyyttä, ja jatkuva dissaaminen/pettymykset ihmisiin romuttavat vasta kehittymässä olevan itsetunnon. Itsellenikin ihmisiin luottaminen on vaikeaa edelleen - itsetuntokaan ei ole priimaa, mutta uskon jo ANSAITSEVANI asioita. Matka jonkinlaiseen eheyteen on raskas ja pitkä mutta onneksi olet päässyt jo alkuun :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :/ Mie en odota saavani anteeksipyyntöä - ihan siitä syystä kun uskon etteivät nuo ko. ihmiset oikeasti ymmärtäneet mitä olivat tekemässä ja kuinka pahasti se oikeasti vaikuttaisi uhrin elämään. En siltikään hyväksy heidän tekoaan missään tapauksessa.
      Hyvä, että siekin olet asioissa päässyt eteenpäin, hiljakseen hyvä tulee :)

      Poista