lauantai 14. maaliskuuta 2015

Testissä BPS mansikkakoristeet.

En hyödy linkkien klikkailusta enkä alekoodin käytöstä! Linkit ovat teitä helpottamassa. Kun postauksen lopussa olevaa -10% alekoodia MRASK31 on käytetty 10 kertaa, Born Pretty Store sponsoroi lukijoilleni arvonnan !

Kolmas testituote Born Pretty Storelta on nämä kultaiset mansikkakoristeet. 
En ole erityisen suuri fani näiden irtonaisten kynsikoristeiden suhteen. Niitit, strassit ja helmenpuolikkaat nyt vielä jotenkuten menevät mutta esimerkiksi fimoja en saa asettumaan omalle kynnelleni kauniisti koska kynteni ovat erittäin kaarevat sekä ilmeisesti jollain mittakaavalla pienet. Päätin kuitenkin yrittää näitä ohuita metallisia koristeita. Aluksi valitsin sateenvarjot mutta koska ne olivat valikoimasta loppu, päädyin mansikoihin. Toisaalta pohdin myös noita "Mikki Hiiren" tms. hanskoja mutta niiden arvelin olevan aivan liian tönköt ja isot omille kynsilleni. 

Kuviot ovat kultaiset, eivätkä kellertävän oranssit tai hopeiset kuten kamerani päätti. Nämä kiiltävät niin paljon, että oikea väri oli kamerallani mahdoton tallentaa.
En tajunnut tietenkään kynsiä koristellessani, että kuvioita olisi kevyesti voinut taivuttaa pinsettien avulla, jotta kuvioiden reunat eivät olisi jääneet sivuilta irti kynnestä mutta pitää muistaa ensi kerralla.
Kuviolla on leveyttä n.4mm ja pituutta n.6mm.
Kiinnitin kuviot kirkkaan kynsilakan avulla eli mitään ihme poppaskonsteja nämä eivät vaadi. 



Mielestäni nämä mansikat ovat kaikenkaikkiaan oikein söpöt ja näppärät koristeet, jokseenkin toivoisin näitä olevan vielä pienempikokoisenakin jotta sopisivat täydellisesti pienemmillekkin kynsille ilman taivutteluja.

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - White
OPI - Kiss Me I'm Brazilian
OPI - Pink-ing Of You
Konad - White stamping polish
BPS - Mansikkakoristeet  (saatu)
Seche Vite

4 kommenttia: