maanantai 27. huhtikuuta 2015

Testissä BPS kultaiset kalatarrat.

En hyödy linkkien klikkailusta enkä alekoodin käytöstä! Linkit ovat teitä helpottamassa. Kun postauksen lopussa olevaa -10% alekoodia MRASK31 on käytetty 10 kertaa, Born Pretty Store sponsoroi lukijoilleni arvonnan !


Neljäs ja viimeinen testituote Born Pretty Storelta tällä erää on nämä kultaiset kalatarrat.
Aluksi ihastuin tuotekuvissa näkyvään maalaustutoriaaliin. Testasinkin tuton kalalle maalata itse evät ja pyrstön, mutta lopputulos oli kaikkea muuta kuin edustava. En ole koskaan oppinut maalaamaan mitään millään joten tyydyin käyttämään näitä ihan vain tarroina. Pistin kuitenkin aikaansaannoksestani kuvan postauksen loppuun.

Näiden käyttö ei alkuun auennut miulle, luulin näiden olevan water decaleja kun arkin selkäpuolella oli water decaleille ohjeistus, mutta myös normaaleille tarroille.
Aluksi asetin yhden kuvista pieneen vesikippoon ja n. vartin päästä piiiiiiiiiiiiiiitkät piuhani yhdistyivät ja tajusin, että kyseessä saattaakin olla ehkä normaalit tarrat eikä water decalit.
Noh, kuvat kynnelle ja päällyslakka päälle. Juu'u, ihan kiva mutta tarran reunat näkyvät ikävästi - ei kuvissa tietenkään niin selkeästi kuin livenä. Eli toisinsanoen, näiden päälle on lähes pakko maalata enempi kuviota ellei halua tarran reunojen näkyvän.
Siitä annan näille tarroille plussaa, että nämä eivät ole semmoisia tönkköjä joiden reunat jäävät törröttämään kynnellä ikävästi - nämä ovat ohuita, taipuvat kynnen muotoon ja liima on todellakin pitävä, nämä jäävät tasan siihen mihin sattuvat osumaan eli vaikka näiden päälle ei maalaisikaan ei lopputulos jää häiritsemään repsotuksella. 

Kynsien puhdistus on vähän vaivalloista tarrojen kanssa, koska kynsilakanpoistoaine ei pure tuohon tarran pohjana olevaan muoviin vaan se kohta pitää rapsutella jollakin pois.



Nämä ovat ihan kivat mutta en välttämättä itse ostaisi. Fisuaiheisia leimoja kuitenkin löytyy, samoin water decaleja - niillä saa huomattavasti paremman lopputuloksen kuin näillä. Tai siis minä saan paremman lopputuloksen aikaan leimaten tai water decaleilla. Ei näissä mitään vikaa ole miun silmissä muuta kuin tuo reunan näkyminen mutta ehkä näistä saisi enemmän irti jos osaa maalata ja tykkää käyttää tarroja.
Tosin edelleenkin pidän tuosta yhdestä tarrasta josta on maalaustutoriaali tuotekuvissa. Harmittaa suuresti, että miun kynsille sopivia tarroja oli vain kaksi, pitänee siis tikulle tms. kokeilla josko saisin joskus fisun maalattua onnistuneesti.




Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - White (Essien suomisudilla)
Color Club - Marina
Kalatarrat - Born Pretty Store (saatu)
Seche Vite
Dance Legend - Top Sahara

Ja sitten se lupaamani kuva maalauksestani; 


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Testissä BPS kultaiset ornamenttikoristeet.

En hyödy linkkien klikkailusta enkä alekoodin käytöstä! Linkit ovat teitä helpottamassa. Kun postauksen lopussa olevaa -10% alekoodia MRASK31 on käytetty 10 kertaa, Born Pretty Store sponsoroi lukijoilleni arvonnan !


Kolmas valitsemani koristelujuttu Born Pretty Storelta on nämä übersievät kultaiset ornamenttikoristeet.
Valitsin näiden kauniiden kultaisten koristeiden alle lakkalaatikkooni vasta muuttaneen Zoyan Daulin. Miulla oli visio näistä kynsistä eli alle violettia, koristeiden keskustaan AB-strasseja. Ok, visio oli kiva mutta lakkavalinta täysin väärä! Otin ainakin 372 kuvaa eri kulmissa, valaistuksissa, päällään seisten, sisällä, ulkona.. Ja en kertakaikkiaan saanut koristeita erottumaan lakasta. Daul on siis violetti, jossa on paljon pienenpientä kultaista flakieta joka kuitenkin näkyy kynnellä todella voimakkaasti. Lopulta luovutin, olin jo lähellä pistää nuo karmeat kynsikuvat blogiini mutta päätin kuitenkin vielä yrittää. Eli poistin lakat koristeineen, alle Mavalan Mexico ja uudet koristeet. No, eipä mennyt Mexiconkaan kanssa kuin Strömsössä, Seche Vite levitti sen noiden kauniiden koristeiden päälle - huoh, en tietenkään ymmärtänyt laittaa väliin kirkasta lakkakerrosta mutta näillä nyt mennään, kolmatta kertaa en ala yrittämään. 

Mutta alkujaarittelujen jälkeen itse testituotteeseen! Eli noihin kultaisiin isompiin koristeisiin. 

Ulkonäköstä pidän todella paljon, tykkäänhän noin muutenkin paljon ornamenttikuvioista kynsillä. Lisäksi miusta on hauskaa, että näitä voi käyttää joko strassilla tai helmenpuolikkaalla koristettuna tai ilman - kumpikin vaihtoehto on oikein nätti. Kokokin on oikein kohtuullinen, tarpeeksi taivuttamalla saisin tämän siististi myös pikkusormen kynteen.
Mutta ehdottomasti miinusta siitä, että nämä ovat lättänät - eli näitä on pakko taivuttaa ennen kynnelle laittoa ellei halua repsottavia reunoja. Taivuttaminen ei itsessään ole miusta ongelma, muttakun nämä vaativat lähes väkivaltaa pysyäkseen muodossaan. Nämä lähtevät suoristumaan ellet kunnolla taivuta koristetta ensin, mutta tässäkin on varjopuoli, ne taitoskohdat tulevat herkästi näkyviin ohuessa koristeessa. Mutta rauhassa ja kärsivällisesti tulee hyvä lopputulos.
Kuvassa miulla jäi hieman reunat sivuilta repsottamaan, mutta pari kerrosta päällyslakkaa riittänee estämään repeilyt ym. 
Koska olen pihi (johtuen pienistä tuloistani) ja harrastan kynsikoristeiden uudelleenkäyttöä, miulla harmittaa suuresti se että näitä ei saa ehjänä ja nättinä irti kynneltä. Eli kertakäyttötavaraa.

Veikkaan, että monella varmaan heräsi kiinnostus nähdä ensin tekemäni "katastrofi"kynnet. Olen saanut paljon hyvää palautetta siitä, että esittelen myös ne ei-niin-onnistuneet tulokset joten päätin kuitenkin julkaista yhden (siedettävimmän) kuvan epäonnistuneesta versiosta.
Ok, tiedän ettei tuo alla näkyvä lopputulos lakkauksesta koristeluineen ole täysi katastrofi mutta mielestäni kuva ei aja asiaansa kun tarkoituksena oli esitellä näitä koristeita. Eihän niitä erota tuosta lakasta lähes lainkaan (ainakaan miun tietokoneen ruudulla).


Käytetyt tuotteet:
Mavala - Mexico
Kultaiset niitit
Ab-strassit
Kultaiset ornamenttikoristeet - Born Pretty Store (saatu)
Seche Vite


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Testissä BPS simpukkakoristeet

En hyödy linkkien klikkailusta enkä alekoodin käytöstä! Linkit ovat teitä helpottamassa. Kun postauksen lopussa olevaa -10% alekoodia MRASK31 on käytetty 10 kertaa, Born Pretty Store sponsoroi lukijoilleni arvonnan !
Olen jo pitkään haaveillut kultaisista simpukkakoristeista. Toistaiseksi koristeiden koko on estänyt miuta tilaamasta moisia. Nyt kun sain testiin valita tuotteita, yhdeksi testituotteeksi halusin nämä kultaiset simpukkakoristeet.



Nämä koristeet ovat valmiiksi hieman taivutettuja, eli ne asettuvat kynnelle paremmin kuin täysin lättänä koriste. Nämä ovat myöskin metallia, eli näitä onnistuu taivuttaa enemmän tai suoristaa - ihan miten haluaa.
Näiden koko ei ole kohtuuton, vaikka isohko onkin. Pikkusormeeni kokeilin tälläistä koristetta, mutta siinä jäi koristeen reunat ikävästi törröttämään.


Negatiivista sanottavaa miulla ei näistä ole. Simppelit peruskoristeet joita voi uudelleenkäyttää (eli toisin sanoen kestivät miun hieman väkivaltaisen irroitustyylin).


Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - White (Essien suomisudilla)
OPI - Gargantuan Green Grape
OPI - Can't Find My Czechbook
China Glaze - Sunday Funday
OPI - I Saw... U Saw... We Saw... Warsaw
China Glaze - Passion
Seche Vite
Valkeat microhelmet



perjantai 24. huhtikuuta 2015

Testissä BPS koko kynnen kukkadecalit.

En hyödy linkkien klikkailusta enkä alekoodin käytöstä! Linkit ovat teitä helpottamassa. Kun postauksen lopussa olevaa -10% alekoodia MRASK31 on käytetty 10 kertaa, Born Pretty Store sponsoroi lukijoilleni arvonnan !

Vastaanotin viikon alkupuolella toisen testituotepaketin Born Pretty Storelta. Kuten ensimmäisessäkin paketissa, valitsin myös tähän koko kynnen decaleja. Syitä on muutama; Ensimmäinen on laatu - ovatko nämä saman laatuisia vai onko näissä eroja? Toinen on kynsien koko, omaan pienet kynnet joten on mielenkiintoista kokeilla kuinka kuvat asettuvat omalle kynnelleni - kuinka lopputulos poikkeaa mallikuvasta? Kolmas on näiden helppous, nämä nopeuttavat kynsien koristelua suuresti.

Ensimmäiseen kysymykseen laadusta vastaan, että nämä kaksi kokeilemaani arkkia ovat samaa laatua. Jämäkät, helpot asetella kynnelle ilman ruttuja sekä näppärät siistiä siveltimellä sekä kynsilakanpoistoaineella.


Koko on pienillä lyhyillä kynsillä aina kinkkinen ongelma. Leimauslaatoilla vain murto-osa kuviosta mahtuu kynnelle ja sama homma koko kynnen decaleissa. Eli miun kynsille nipinnapin mahtui näiden decalien ns. tärkein osa eli nuo kukat. Koko kuvio kauniine nauhoineen olisi ollut kiva tietysti, mutta on tyydyttävä tähän. Ja lopputuloshan poikkeaa todella paljon mallikuvasta, en ihan äkkiseltään ehkä menisi näitä mallikuvan decaleiksi sanomaan. Mallikuvahan löytyy tuotesivulta, eli *täältä*



Vaikka miuta suuresti ärsyttää decalien suuri koko niin olen näihin silti erittäin tyytyväinen. Nämä ovat helpot, nopeat sekä nätit.


Käytetyt tuotteet:
OPI - Don't Bossa Nova Me Around
Flormar - Matifying Top Coat
Siniset niitit