sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Testissä BPS simpukkatarrat.

En hyödy linkkien klikkailusta enkä alekoodin käytöstä! Linkit ovat teitä helpottamassa. Kun postauksen lopussa olevaa -10% alekoodia MRASK31 on käytetty 10 kertaa, Born Pretty Store sponsoroi lukijoilleni arvonnan !

Seuraavana testiin pääsivät nämä mustat simpukkatarrat. Pahoittelen muuten tomusokerijäämiä kädessäni, kannatti suoraan sokerimassakukkien teosta hypätä ottamaan kynsikuvat.

Tarroiksi nämä olivat erittäin positiivinen yllätys. Ohuita eli hyvin kynnelle asettuvia. Kokojakin oli kivasti, eli myös pikkusormeeni löytyi sopiva koko.
Tarrojen pohja on kirkas, mutta reuna silti jää hieman näkymään päällyslakan alta. Nimettömän tarra reagoi ihmeellisesti päällyslakkaan ja lakka meni sen kohdilta "ruttuun", aaltoili tms. Pikkusormessa tätä ei tapahtunut.
Se, mistä eniten pidin näissä tarroissa, oli helppo poistettavuus. Nämä liukenivat siis kynsilakanpoistoaineen mukana pois, eivät yhtä helposti kuin water decalit, mutta helpommin kuin tarrat yleensä. Aiemmin olen käyttänyt sellaisia tarroja, jotka on pitänyt erikseen rapsutella tai hioa kynneltä pois sen jälkeen kun on poistanut päällyslakan.

Kaikinpuolin tykkäsin näistä, kuvio on mielestäni kiva ja värivaihtoehtojakin oli muutama. Pitänee testata vielä toisen päällyslakan kanssa näitä, ikävää jos tuota kupruilua tapahtuu kaikkien päällyslakkojen kanssa. Epäilen sen tosin johtuvan käyttämästäni Color Clubin päällyslakasta, joka tekee ihan mitä haluaa silloin kun huvittaa.



Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Black
Gina Tricot - White
OPI - Dont' Violet Me Down
OPI - Be Magentale With Me
OPI - I Can Teal You Like Me
BPS - simpukkatarrat (saatu)
Color  Club - pikakuivattava päällyslakka



2 kommenttia: