lauantai 11. heinäkuuta 2015

Vanilijasorbetti kynsillä.

Tajusin, että olen muuttoni jälkeen lakkaillut todella vähän kynsiä. Olen toki testaillut BPS:lta saamiani tuotteita, mutta ns. oman pään mukaan lakkailu on jäänyt vähälle. Siis tietysti itse päätän miten tuotteita käytän ym. mutta onhan se tavallaan rajoittavaa, että ainakin yksi tietty tuote on lakkauksessa oltava mukana.
Toisaalta yhteistyö BPS:n kanssa on varmistanut sen, että lakkailuharrastus ei pääse kokemaan täyttä nuupahtamista.

Päätin korjata tilanteen. Sainkin samantien idean, mustaa yhdistettynä Seppälän Vanilla Sorbet-lakkaan. Vanilla Sorbet on miusta kerrassaan ihana lakka, jäätävän isoa sutia lukuunottamatta. Kaksi kerrosta riittää miun kynsille ja onhan tämän lakan värimaailmakin ihana.

Koin jotenkin, että lakkauksen värimaailma kuvastaa tätä kesää. Välillä on ollut kauniita ja lämpimiä päiviä, mutta suurimmaksi osaksi kylmää, sateista ja ikävää. Tai näin ainakin täällä Rovaniemellä.



Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Black
Seppälä - Vanilla Sorbet
Konad - White (leimaus)
Cheeky - mustat niitit
Color Club - pikakuivattava päällyslakka

4 kommenttia: