sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Mandala


Tämä on toinen extralaatta jonka sain BPS:ltä. Oikein kiva, vaikka en hirveästi mandala-kuvioista välitä. Tällä kuitenkin pystyy tekemään monenlaisia kuvioita värejä muuttelemalla ja vaikka kuvioita värittelemällä. Miulla ei tullut selkeää ideaa miten haluaisin laattaa käyttää niin päätin, että kokeilen lähinnä kuinka kuviot toimivat ja kuinka ne sopivat kynsilleni. Vaikka iso osa kuviosta jää pois, niin onneksi omillekin kynsille saa kivoja kuvioita aikaan, toisaalta hyvin monipuolinen laatta lyhytkyntiselle kun saa pieniä osia hyödynnettyä aina yhdestä koko kynnen kuviosta. Kuvioiden koko on n. 2,6 x 1,6cm


Käytetyt tuotteet:
China Glaze - Sea Spray
Konad - White
BP - L052 (saatu)







Geometrista suttua.

Idea hyvä, toteutus jäi vähän niin ja näin. "Viimeistely" oli kyllä kirsikkana kakun päällä, unohdin suojata kynsinauhat liukuväriltä ja kun niitä yritin puhdistaa suttasin lakkauksen reunat. "Leimat kyllä pelastaa", tai sitten ei, leimaukset levisivät ja ylimenneitä puhdistellessa suttasin lakkauksia vielä enemmän. Tähän vielä kaveriksi kuivat kynsinauhat ja avot, valmista tuli.
Harmi, että tämä BPS:n leimauslaatta ei nyt tässä oikein pääse oikeuksiinsa, tosin tykkään laatan kuvioista niin aion kyllä uudemmankin kerran yrittää. Tämä on siis toinen ylimääräisistä laatoista mitä viime paketissa sain. Leimaus onnistui muuten ihan sujuvasti, harmittelen taas tosin kuvioiden isoa kokoa kun omille kynsilleni koko kynnen kuviot ovat aaaivan liian isot. Pisin kuvio on n.2,5 cm pitkä, levein n.2cm. Onneksi laatassa on kivoja pikkukuvioitakin.



Käytetyt tuotteet:
OPI - Don't Bossa Nova Me Around
OPI - Do You Have This Colour In Stock-holm?
OPI - Fly
Konad - Pearl Black
BP - L054(saatu)




torstai 8. joulukuuta 2016

Steampunk

Hirrrrrveästi pieniä nippeleitä ja nappeleita, tykkään! Olisikohan näistä saanut rakennettua jotakin toimivaa? Varmaan.

Eli metallisia, kultaisen ja hopean värisiä juttuja. Juuri nyt unohdin mitä näillä oli oikeina niminä, mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Oli todella pieniä osia ja isoimmat vajaan sentin halkaisijaltaan. Uskoisin että osa olisi paremmin sopinut rakennekynsiin kun oli ulkonevia osia. Käyttökynsiin valitsisin niitä osia joissa ei ole terävää piikkiä, onnistuin yhden piikin tuikkaamaan keskisormen ihosta läpi, auts!




Leimauslaattana minulla oli kaksi eri laattaa, joista toinen oli Hehe 011 minkä olen aikanaan ostanut Cesarsshopista. Tämä laatta on varmaan maanantaikappale, mutta en saanut yhtäkään ehjää kuvaa tästä irti. Noh, toisaalta se ei näissä haitannut kun sopi hakemaani tyyliin.



Käytetyt tuotteet:
Color Club - Gossip Column
China Glaze - Passion
Depend - 223
BPS - metallikoristeet (saatu)
Hehe - 011
BM - 415

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Everyday is Halloween!

Ai Halloween meni jo? Pfffft.

Pakko heti alkuun myöntää, että näissä kynsissä idea oli kivempi päässäni. Käyttämäni violetti oli aivan liian tumma, olisi ehkä valkoisella pitänyt leimata niin kuvion voisi jopa erottaakin ilman suurennuslasia ja leimauslaatta olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa. Olen kolmea kuviota tästä laatasta testannut ja toimii oikein hyvin. Kuviot ovat Halloween-teemaisia sillä kun näitä valitsin, oli Halloween juuri meneillään ja fiilistelin sitä ihan täysillä.


Käytetyt tuotteet:
OPI - Do You Have This Color in Stock-holm?`
Essie - Licorice
ILNP - Berry Sweer
Konad - Pearl Black
OPI - Matte Top Coat
Seche Vite
BPS - Celebration BPX-L007 (saatu)


maanantai 5. joulukuuta 2016

Starry sky

Nämä olivat toinen tuote jonka valitsin testiin BPS:ltä. Eli kokokynnen kuvioidut water decalit.
En tiedä mistä myrkyistä nämä tehdään kun haju oli ihan kamala, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta BPS:n decalien kohdalla. Nämä tarttuivat hyvin aluslakkaan kiinni, mutta eivät niin tiukkaan etteikö ruttuja olisi saanut tasoiteltua. Mielestäni printtaukset olisivat voineet olla tarkemmat, vaikka yleisilmeeltään ihan nätit kuvat ovatkin. Siistiminen oli vaikeaa, koska nämä olivat laadukkaita water decaleja paksummat joten nämä eivät sulaneet samantien asetonipitoiseen kynsilakkaan.
Kesto näissä oli parempi kuin aiemmin testaamissani, nämä kestivät pari päivää oikein hyvin, sitten jouduin kuvat poistamaan. Aiemmin testaamani ovat tippuneet kokonaisina kynsiltä viimeistään yhden päivän jälkeen. Poisto sujui kuten normaalin kynsilakan kanssa, ei hituloita tms muuta ärsyttävää.


Mavala - Super Base
BPS - water decalit 
Seche Vite



sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Alice in Wonderland

En ole teitä rakkaat lukijani hylännyt. Viimeisimmän postaukseni ilmestymispäivänä aloitin uudessa työssä ja työpaikassa, tunteja on kertynyt ja vapaa-aikana olen touhunnut kaikkea muuta tarpeellista. Blogille ei valitettavasti ole jäänyt aikaa. Postauksia on kertynyt talteen enemmän kuin laki sallii. Olen miettinyt, siirtäisinkö blogini pelkästään Instagramissa toimivaksi, koska sinne päivitys sujuu muiden askareiden ohella - mielipiteitä? Haittaako/harmittaako nykyinen postaustahti vai haluaisitteko postauksia jatkuvalla syötöllä? Kummassa seuraat blogia mielummin, Instagramissa vaiko täällä Bloggerissa?

Mutta nyt itse aiheeseen, olen taas saanut Born Pretty Storelta tuotteita testiin. Heidänkin päässään oli hiljattain probleemaa joten sain nyt "korvauksena" ylimääräisiäkin tuotteita, eli kynsinauhojen suojausaineen, leimasin/skraappasetin sekä kaksi uutta leimauslaattaa. Loput tuotteista valitsin tuttuun tapaani itse.

Kun näin tämän kellon BPS:n sivuilla, ihastuin siihen heti ja se oli pakko saada. Tiesin heti millaiset kynnet teen. Testasin samalla myös uuden leimasimeni, joka on hypersuperlöllö ja iso! Ja nätti! Mutta yksi huono puoli siinä oli, koska pää on tumma (vaikkakin tosi nätti kimalteineen) niin tummalla lakalla leimatessa et näe yhtikäs mitään mitä teet. Leimatessa käytin testiin saamaani kynsinauha latexia, mikä ei toiminut kyllä yhtään niinkuin piti. Tai siis toki se suojasi ihon, mutta kuivui kovaksi koppuraksi ja poistaessa lähti hippuina irti, eikä joustavana nauhana kuten sen pitäisi. Laitan tästä infoa Born Pretty Storelle ja kyselen, että oliko yksilöni vain maanantaikappale vai oliko tuote itsessään susi. Tuote lupaa hajuttomuutta ja sen se kyllä piti, ei ainakaan omaan nenääni haissut hassulle tai kummalliselle. Jouduin itseasiassa tökkäämään nenäni tuotteeseen kiinni jotta haistoin yhtään mitään. Tykkäsin pakkauksesta ja siitä, että siihen oli merkitty ainesosat kun aiemmin ne on joutunut erikseen kysymään.

Tässäpä siis kynnet joihin on testattu uusi leimasin, skrapat, kello, leimauslaatta, kynsinauhalateksi.. Olikohan jotakin muuta vielä? :D






Kynsinauhalateksin ainesosat, toki jos tuote on valmistettu Kiinassa niin aina on riski, että teksti ei pidä paikkaansa.


Tykkäsin leimasin-skraappasetistä tosi paljon! Skraapat ovat muovia, mutta kestävät asetonin eivätkä naarmuta laattaa kuten tähän asti käyttämäni Konadin metalliskraappa. Hieman jämäkämpiä saisivat olla mutta hyvin näilläkin onnistui kun tekniikka löytyi.
Leimasimen ulkonäöstä tykkäsin tosi paljon, tosin tuo tumma väri vaikuttaa siihen käytettävyyteen hieman jos leimaa tummilla väreillä, toki se vaikuttaisi myös silloin jos leimasinpää on valkoinen ja leimaat valkoisella. Käytän jatkossakin kirkaspäistä leimasintani, koska haluan nähdä että mitä teen.


Tässä tuo lateksi tositoimissa, kokeilin useampaan lakkaukseen tätä ja yhden kerran aine toimi kuten pitääkin ja lähti joustavana nauhana pois, muuten tuollaisina hituloina. Kuivuessaan aine alkoi halkeilla.


Käytetyt tuotteet:
OPI - Starry-Eyed for Dear Daniel
OPI - Can't Find My Czechbook
Gina Tricot - White
Konad - Pearl Black
OB Nail - XXL 1 leimauslaatta
BPS - Celebration BPX-L007 (saatu)
BPS - kynsinauhalateksi (saatu)
BPS - löllöleimasin & pidike (saatu)
BPS - kellokoriste (saatu)